25.9.2014

Hääkakku

Olen viime päivät selannut Pinterestissä hääkakun kuvia ja miettinyt millaisen kakun haluaisin häihimme. Alun perin olin ajatellut, että hääkakkuja olisi kolme erillistä ja ne olisivat eri korkuisten koivukiekkojen päällä. Koivut sopisivat niin hyvin teemaamme, mutta leveitä koivuja ei löydy mistään! Metsässä olevat koivut ovat liian kapeita kakkujen alle, joten pitäisi löytää vanha pihakoivu. Ja värityksen puolesta haluaisin ennemmin koivun kuin männyn.

Olen siis luovuttanut tämän idean suhteen ja olenkin päätynyt, että kakkumme voisi olla näyttävä iso kakku, jossa olisi kolme kerrosta päällekkäin. Kuinkahan tällaisen kuljetus juhlapaikalle onnistuu?

Pinterest on täynnä jenkkityylisiä kakkuja, jotka ovat tosi näyttäviä ja koristeellisia. Itse haluaisin aika yksinkertaisen ja tyylikkään. Valkoisen kakun, jossa on vähän (sokerimassalla tehtyjä?) kukkia.


Vasta törmäsin jossain blogissa (enää en löydä ko. blogia) liukuvärjättyyn kakkuun. Tämä ois ihana! Ja tuo kakku näyttää niin herkulliselta myös sisältä! Meillä häiden teemaväreinä on valkoinen, ruskeanharmaa ja vanha roosa. Kakkumme voisi olla väriltään aika sama kuin kuvassa oleva, mutta ehkä hieman enemmän vaaleanpunaisena. Nyt pitää vaan alkaa etsimään, että kuka voisi kakun tehdä ja pyytää tarjouksia. Jaiks!

20.9.2014

Tyylikäs boolimalja

Tällä kertaa hakusessa häihimme olisi Finnmarin hanallinen juoma-astia boolille, mutta näitä ei enää löydy mistään. Onneksi ehdin kuitenkin ostaa näitä kaksi kappaletta, mutta olisinkin tarvinnut vielä kolmannen. Ilmeisesti nämä ovat myynnissä aina vaan kesän ajan. Löytyisiköhän näitä enää mistään?! Tai täytyy vaan toivoa, että näitä tulisi lisää myyntiin vielä ensi keväänä.

Tähän hanalliseen juoma-astiaan ihastuin heti ensisilmäyksellä. Tämä sopii hyvin hääteemaamme ja on paljon tyylikkäämpi ja helpompi käytettävä kuin laakea boolimalja. Eikä hintakaan ollut todellakaan paha - vain 12,90e/kpl. Tälle on varmasti käyttöä myös häiden jälkeenkin muissakin kesäjuhlissa ja illanvietoissa.


Kuva: Finnmari

19.9.2014

Tuplaperjantai

Olin eilen aivan perjantaissa. Liekö johtunut siitä, että työpaikallamme on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, kun työkaverit ovat joko työreissussa tai lomalla. Tämän päivän vietinkin yksin työpaikallamme. Tuntuipas pitkältä päivältä, kun viikonloppu ei vielä alkanutkaan eilen, mutta nyt onneksi alkoi!

Flunssan takia tämä viikonloppu menee vielä aika rauhallisesti. Jo viisi viikkoa kestänyt flunssa alkaa jo koettelemaan hermojani. Urheilemaan en ole päässyt koko aikana, ainoastaan kevyttä kävelyä ja pyöräilyä. Ensi viikolla ajattelin kuitenkin jo palailla jumppasalille spinningiin ja pumppiin. Kuinkahan sitä taas jaksaa näin pitkän laiskottelujakson jälkeen tehdä mitään. Mutta voi kuinka ihanaa onkaan päästä taas hikoilemaan!

Perjantain inspiraatiokuvina haluan jakaa nämä aivan ihanat pienen kattohuoneiston kuvat. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi keittiön ja olohuoneen väliseen porrastukseen, kattoparruihin ja kattoikkunoihin. Ja mikä hauskinta, niin kylpyhuoneen päälle on saatu rakennettua pieni sauna. Kuinka tehokasta neliöiden käyttämistä! Tällaisen pienen kaksion minäkin voisin ottaa itselleni kaupunkikodiksi.



Kuvat: Lagerlings

17.9.2014

Häähumua

Olen aina ajatellut, että jos joskus menen naimisiin, niin minusta ei kyllä tule stressaavaa ja (ärsyttävän) hössöttävää morsianta! Mutta täytyy kyllä myöntää, että nyt kun häitä on suunniteltu neljän kuukauden ajan, niin vähän se hömpötys alkaa tarttumaan! IIIK! Kuinka ihana onkaan selailla netistä erilaisia kuvia hääkoristeluista, hääpuvuista, sormuksista... Eilen myös raahasin ison pinon häälehtiä kirjastosta lainaan.

Puhelimen muistikortti on täyttynyt kaikennäköisistä inspiraatiokuvista. Pitäisi varmaan siirtää kuvat omaan Pinterestiin, jotta kuvat olisivat paremmin järjestyksessä. Siellä kuvat olisivat helposti yhdessä paikkaa ja niihin olisi helppo palata. Ja silloin kaasotkin näkisivät mistä teemoista tykkään ja osaisivat ehkä auttaa paremmin suunnittelussa (ja shoppailussa).

Tällä hetkellä on vasta kirkko ja juhlapaikka varattu. Tarjouspyyntöjä olen lähettänyt pitopalveluihin, bändeille ja valokuvaajille, mutta sopimuksia ei ole vielä tehty. Juhlan teemaa olen myös kovasti yrittänyt miettiä. Oisin halunnut niin bling blingia kuin rustiikkistakin, mutta eihän ne oikein yhdessä toimi. Päädyin sitten rustiikkiseen/ maalaisromanttiseen teemaan, koska se sopii juhlapaikkaamme paremmin. Niinpä meidän häiden koristeluista tulee aika samanlainen kuin monella muullakin – juuttinarua koristeina, viirejä, lasipurkkeja, vanhoja pulloja, kangasta katossa sekä neilikoita ja pioneita kukkina.

Se hyvä puoli tässä parhaillaan olevassa häämuodissa on, että Facebookin hääkirpputori-sivustot ovat täynnä juurikin tätä tavaraa. Olen sieltä nyt jonkin verran jo ostanutkin tavaraa kuten hääbingoon lyijykyniä, pom pomeja, riisipaperipalloja, Ikean Knoppa-lakanoita. Vielä pitäisi alkaa perehtymään Ebayhin ja Etsyyn. Koskaan en ole noista verkkokaupoista mitään tilannut. Myös hääpuvun ajattelin tilata netistä, koska sen saa sitä kautta jopa 1000 euroa halvemmalla! Onko teillä kokemuksia näistä kyseisistä nettikaupoista?


16.9.2014

Täydellisen huivin metsästys

Syksyn saapumisen kyllä huomasi aamulla, kun lähdin koiran kanssa aamulenkille ja pyöräilemään töihin. Mittari näytti +1,7. Nämä ensimmäiset pakkasaamut tuntuu aina niin kylmiltä! Moni muu olikin osannut pukeutua kylmään aamuun mukavan lämpimästi. Itse palelin pyöräillessäni 8 kilometrin matkaa ilman hanskoja tai huivia. Päivällä kaupungilla huomasin muutamalla naisella aivan ihanan lämpimän näköisen vaaleanharmaan huivin. Sellaisen halusin itsellenikin!

Lounastauolla päätinkin käydä kurkkaamassa Gina Tricotilla ja KYLLÄ siellä oli juuri niitä samoja huiveja kuten toivoinkin! Aivan ihanan paksuja ja pehmoisia talvikaulahuiveja. Myyjä kertoi, että he olivat juuri saaneet vaaleanharmaita huiveja lisää, sillä niitä oli kovasti toivottu. Mikä tuuri, että ehdin saada omani. Se on ihana! <3 Tästä tulee varmasti syksyn ja talven suosikkini. Ja huivihan oli niin ihana, että päätin kotiuttaa samanlaisen myös mustana :)